Sametti on kasvava palvelukeskus Savossa. Savonlinnan lisäksi meillä on nyt yksikkö myös Mikkelissä.

Rakennamme kanssanne liiketoimintalähtöisen ratkaisun myyntitoimintoihin ja asiakaspalveluun. Myynnin ulkoistuspalvelumme kattaa muun muassa BtoB-suoramyynnin, bookingin ja tilauspalvelut. Nämä työkalut ovat käytettävissänne muun muassa, kun:

  • Tavoitteenanne on nopea myynnin kasvattaminen, mutta myyntitiiminne aika on jo kortilla.
  • Budjettinne ei mahdollista vakituisten myyjien palkkaamista juuri tällä hetkellä.
  • Tarjoamanne laajenee uusiin asiakaskohderyhmiin, ja haluatte tavoittaa heidät kampanjoimalla.
  • Liiketoimintanne on syklistä, ja myyntitiiminne ei skaalaudu näihin kausivaihteluihin.

Saamme asiakkaidemme sekä tilastojen mukaan keskimääräistä parempia tuloksia aikaiseksi. Meihin luottavat mm. Sonera, Atea ja Viestilehdet

Taloushallinto-, asiakaspalvelu- ja myyntiosaamisemme ulottuu Sametin ammattitaitoa laajemmalle. Tukenamme on emoyhtiömme Divest Group:n vahva asiantuntijuus ulkoistuksen, konsultoinnin ja rekrytoinnin osa-alueilta.

Tutustu Divest Group -konserniin oheisen asiakas- ja henkilöstölehden kautta. Sivuilla 30-31 on kirjoitus myyntipalveluistamme.

 

 

17.1.2012
Sonera ja Divest Group -konserni solmivat kumppanuussopimuksen
13.1.2012
Assidu palkinnut Menestyvän Johtajan 2011
15.12.2011
Divest Group - Asiakasratkaisuja kymmenen vuoden ajalta
15.9.2011
Sametti muuttanut vanhan kansakoulun suojiin
8.8.2011
DNA ulkoistanut ostoreskontran hoidon Sametille
10.12.2010
Sametti ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto ovat koulutuskumppaneita